perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kesäyön hullutuksen aloitus

Pitkän harkinnan jälkeen ilmoittauduin mukaan Kesäyön hullutukseen. Harkitsin siksi pitkään, että ehdinkö kesällä paneutua kutomiseen jälleen yhtä intensiivisesti, mutta päätin, että ne jää syksyyn, mitä kesällä ei ehditä saada valmiiksi. Minusta tämä on aivan ihana tempaus ja mukava aloitella uusia töitä. Ilmoittauduin sukkasarjaan kuten viime vuonnakin. Tarkoitus olisi aloittaa 23 työtä 1-23.6 välillä ja saattaa ne loppuun heinäkuun loppuun mennessä. Tykkäsin viime vuonna hullutuksesta ja houkutteli kovasti ilmoittautua mukaan tänäkin vuonna. Onneksi sain nuo eiliset sukat valmiiksi, niin olin valmis uuteen haasteeseen. Ensimmäinen hullutustyö on aloitettuna. Eilen illalla etsin vajaiden, ohuiden sukkalankojen laatikon esille ja kerin sieltä keriä alkuvalmisteluina. Tänä vuonna jokainen hullutustyö saa oman laatikon, ettei langat sotkeennu. Sillä aion käyttää mahdollisimman paljon näitä jämiä pois ja se tietää sitä, että yhtä sukkaparia kohden on useampi lankakerä kulkemassa mukana.
Ensimmäisen hullutustyön lanka on peräisin viime kesän hullutustyöstä numero 13. Nyt käytetään jäljelle jäänyt lanka pois. Jännitys siinä, että miten pitkälle lankaa riittää ja millä sitten jatketaan.

7 kommenttia:

  1. Aika kunnianhimoinen suunnitelma pitää 23 neuleen langat sotkeutumatta. Toivottavasti onnistut! :)

    VastaaPoista
  2. Teitä hulluttelijoita on ihan pakko seurata, miten käy :) Melkoinen urakka edessä, mutta pidetään peukkuja jotta onnistuu. t. Eija

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa viime vuonna vuonna juuri tuon hullutuksen aikoihin liityin blogisi lukijoihin. Joten erityisellä innolla ootan tämän vuoden satoa:)

    VastaaPoista
  4. Onnea kyhäilyyn! Itse jätin tänä vuonna kyhäilyt väliin ja ilmottauduin kyjyyn :) Kivat raitasukat!

    VastaaPoista
  5. Kivan näköistä. Innolla odotan jatkoa :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin odotan innolla näiden sinun kauniiden sukkiesi valmistumista :) Viime vuonnakin sait aikaan monen monta hurmaavaa sukkaparia!

    VastaaPoista
  7. Kerällä tuo värikäs lanka ei innosta, mutta raitana valkoisessa sukassa on kerrassaan ihastuttava! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.